|
Vuosikokous pidetty, uusi hallitus valittu
|
|
Susirajan Punamustat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 23.5. Jäsenistöä oli paikalle vaivautunut valitettavan pieni määrä (n. 20), mutta kokous saatiin kaikesta huolimatta pidettyä hyvässä hengessä ja sujuvasti. Kokouksen jälkeen osa porukasta matkasi linjurikyydillä jatkokemuihin Kennelmiesten huvilalle Heinävaaraan. Kiekkokausi päätettiin leppoisasti makkaraa paistellen ja saunoen. |
|
|
|
Lähde Mikkelin Fanicuppiin edustamaan SPM:ää!
|
|
Mikkeliläisten SarvisClub järjestää perinteisen fanicupin, eli kaukalojalkapalloturnauksen. Punamustat lähtevät puolustamaan viime vuoden toiseksi viimeistä sijaa. Turnaus pelataan kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, eli lauantaina 6.6. Punamustien joukkueeseen mahtuu vielä väkeä, ja sitä oikeastaan tarvitaankin lisää! |
|
|
|
Fanituotteita halvennuksella!
|
Jokipojilta kuuluu hyviä uutisia ensi kauden joukkueen suhteen, mutta niin kuuluu muutakin. Susirajan Punamustien jäsenillä on mahdollisuus ostaa hajaeriä Jokipoikien fanituotteita alennettuun hintaan. Siellä on ainakin Collegeja mustana ja punaisena, t-paitoja mustana ja punaisena, joukkuekuvia. Huppareita sekä lasten että aikuisten. Pari vanhaa pelipaitaakin on vielä¤ vapaana. Klikkaa lue lisää, ja tilaa! |
|
|
<<< 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 >>> |
Yhteistyössä
|